tiistai 23. joulukuuta 2014

joulutervehdys!

Nyt se joulu todella on ovella! 

Meillä täällä on hommat yllättävän hyvin hanskassa tänä vuonna. Tänään tietysti vielä siivoilua ja kinkun paistoa, mutta sehän kuuluu asiaan. 


Minulla on aina vaara eksyä ylisuorittamisen puolelle joulun suhteen, mutta nyt taisin välttää sen!

 Tässä kuvassa Celeste askartelee kuusen koristeita kuuseen. Olin ajatellut että tänä vuonna teemme kaikki kuusenkoristeet itse! Se suunnitelma piti kuitenkin hyljätä ja muutama vain valmistui.




Ajattelin koristella kuuseen myös ihania kimaltavia pipareita....mutta luovuin siitäkin ajatuksesta hyvillä mielin. :)


Voisinpa tässä lyhyesti kertoa meidän jouluperinteistä. Aatto-aamuna ihan ensiksi koristelemme kuusen. Sen jälkeen mennään koko perhe yhdessä joulupuurolle. Puuron jälkeen lapset saavat avata kuusen alta kummien antamat lahjat. Katsomme yhdessä joulurauhanjulistuksen televisiosta. Myös joulusaúnassa käymme aattona päivällä, jonka jälkeen valmistaudumme anopin luoksen juhla-aterialle ja pukin vierailuun. Sinne tulee myös siskoni ja mieheni veli (jotka siis ovat pariskunta :) )lapsineen. Illalla palaamme kotiin ja siellä sitten vietämmekin koko joulun kaikessa rauhassa. Tänä vuonna toivon että ulkoiltaisi paljon perheen kanssa. Toivoinkin pukilta suurta alhkiota lahjaksi. Kyllä jo jännittää saanko sen! ;)

Meillä on täällä pieni ihana konttaileva tonttu-ukko! Kuvaa en nyt ehtinyt laittaa mutta voin vakuuttaa että ihana se on! Nauravainen ja iloinen pallero. Onneksi saan vielä pari vuotta opetella hetkessä elämistä tuollaisen palleroisen avulla. Ehkäpä sen jälkeen osaan hyvin jo itsekin?




Sen sijaan piparitalon tein! Se on niin suuri että muita joulupipareita emme edes tarvitse!


Koen että joulussa on tärkeintä antaa rakkaille niin paljon iloa ja lahjoja kuin vain mahdollista itseään ja taloutta liikaa rasittamatta. Samalla tavalla kuin Jumalakin antaa meille lahjoja ilman mittoja ja määriä, tahdon myös itse tehdä kaikkeni lasten joulun eteen. Sillä tavalla on mielestäni oikein juhlia Jumalamme syntymäpäivää. En tavoittele sen kummemmin hartaita tunnelmia, pääasia on ilo. Jos jostain stressaan jouluna, niin siitä ettei lapsille vain tulisi jouluna pettymyksiä. Sen teen Jumalan kunniaksi.


Tänä jouluna minä olen niin onnellinen, että joulu ei ole minulle liian tärkeä.

"jos vain joulun lapsi saa sydämessäs asustaa niin silloin joulu luonas aina on"

Ihanaa joulunaikaa kaikille!


Janette

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

jouluntuoksuisia terveisiä!

No heipähei piiiiiiitkästä aikaa! 

On tullut pidettyä vähän taukoa....johtuen ehkäpä eniten siitä että pinnalla on ollut sellaisia asioita joista en kirjoittele täällä blogissa. Erittäin salamyhkäistä.... :D
No tietysti tämä meidän mussukka on suuri syy taas kerran. Eihän tässä tule ajateltua edes mitään turhanpäiväisyyksiä kuten sisustamista kun kainalossa on tällainen ihana kultakimpale jota pitää vaan halailla ja pussailla. (ja vaihtaa kakkavaippoja!) 


Hänelle on tullut ensimmäinen hammas. Kylläpä niitä käsiä on syötykin ja kuolattu reilut pari kuukautta. Pituutta on nyt 74.2cm ja painoa 10660g. Ikää 6kk 17 päivää.


Meillä on ollut jo ihan vähäsen joulupuuhia täällä. Piparien leivontaa....


Piparitaikinan teko on mukavaa kun taloon leviää mausteiden tuoksu.

Celeste sai sekoittaa voin taikinaan.



Se oli pienelle sopiva tehtävä.


 ihastuin tämmöisiin jouluisiin tarjottimiin Keskisellä. Ostin heti kolme kun hinta taisi olla vain kolme euroa kappaleelta.





Oliverkin leipoi naapurin Aaronin kanssa pipareita....kynttilänvalossa ja joululaluja kuunnellen....lopputulos oli näin harras:


pojat on poikia.... :D


Tässä mukava vinkki jonka löysin toisesta blogista. Yksinkertaista ja kotoista....




Tässä eräänä iltana innostuin hemmottelemaan lapsia tunnelmallisella iltapalalla ja chai lattella. Siinä on sellainen tee josta lapset tykkää. Tein sen kokonaan maitoon ja päälle tietysti kermavaahtoa ja kanelia.

 
Olen varmaan aiemmoinkin laittanut reseptin tästä mutta laitan nyt oman versioni joka oli parempi:

Chai latte:

Laita kattilaan 1tl kardemummaa, 1/2 tl neilikkaa, 3 kanelitankoa, (ripaus inkivääriä), 1l täysmaitoa, pari tl hunajaa, intiaanisokeria tai fariinisokeria (tietty käy tavallinenkin) Riko pari teepussia sekaan jos ei ole irtoteetä, (musta tee tai rooibos)

Kuumenna maito kiehuvaksi ja ei haittaa tee jos annat maustua viitisen minuuttia.

Kaada mukeihin tiheän siivilän läpi ja laita reilusti kermavaahtoa päälle. Kanelia koristeeksi.


Tämä tosiaan sopii hyvin niin lapsille kuin aikuisillekin. On tylsää kun lapsille ainoa lämmin juoma on se kaakao yleensä. Pitäisi kehitellä uusia reseptejä.


 


Ai niin, piparit on leivottu kokonaan spelttijauhoilla, kaulimiseen käytettiin hienoa ruisjauhoa. Muuten perinteinen taikina. Mielestäni oli paljon parempaa kuin tavalliset piparit, joten suosittelen!


 Pohdinnassa on keittiön jouluverhot.....saa nähdä saanko pohdintani päätökseen ennen joulua vai mennäänkö vaan näine hyvinemme.

Olen oppinut ottamaan asioita rennommin lapsiluvun kasvaessa. Saatan kokea onnen hetkiä sotkunkin keskellä täysin vaan vauvan tai muun asian lumoissa.

Sain ystävältä ihanan rukouskirjan lainaan. "taivaan täydeltä sormenjälkiä" on sen nimi. Kirjoittaja Katja Kaila

Tässä yksi rukous sieltä:

Herra, anna minun olla tänään keskeneräinen.
Anna minun tehdä vain osa siitä, mitä pitäisi.
Anna minun hellittää, kun voimani uupuvat.

Herra, anna minun tänään lykätä jotain huomiseksi.
Anna minun katsoa itseäni armollisin silmin.
Anna minun jättää kotini sotkuiseksi ja olla häiriintymättä siitä.

Herra, anna minun tänään luottaa siihen, että vähänkin riittää.
Anna minun luottaa siihen, että lapseni saa riittävästi, vaikka en riitä kaikkeen.
Anna minun luottaa siihen että olen riittävän hyvä äiti, vaikka teenkin virheitä.

Herra, anna minun tänään löytää epätäydellisyyden ilo.
Anna minun löytää epäonnistumisen pyhä huolettomuus.
Anna minun löytää sinun luotasi siunaus kaikkeen siihen
mikä ei ole valmista.




 Ainakin jouluntoivotukset tulee tänne vielä ennen joulua, ellei sitten muutakin. :)

Ihanaa siunattua ja rentoa joulunodotusta lukijoille!



tiistai 21. lokakuuta 2014

syyskuulumisia

Heipähei! 

On jäänyt päivittelyt vähemmälle kun ei oikein ikinä tule sopivaa hetkeä! 

Tässä nyt kuulumisia kuitenkin. 

Meillä on ollut tosi kotoisaa oleilua tässä viime päivät. Lasten syysloma otettiin rennosti ilman mitään erikoista ohjelmaa. 



Jännä nähdä kuinka nuo lapset ovat selvästi suuntautuneet luoviin töihin ja käsitöihin. Syyslomalla ilmestyi kotiin jos jonkinlaista ommelta ja askartelua. Innokkaita ovat myös valokuvaamaan ja videokuvaamaan. Nämä ylläolevat kaksi kuvaa on ottanut Larissa.

Oliverillakin tuli kova ompeluinnostus ja saikin kaksi nuken tyynyä tehtyä. Nalle jäi vielä kesken. Ompelukoneesta oli melkein kiistaa loman aikana!


Minulla on ollut kaikenlaista keittiöinnostusta.
Meidän vanhimmat tytöt oli aiemmin puolukassa mumminsa kanssa ja toivatr pakastimeen paljon puolukoita, valmiiksi perattuina ja pussitettuina.


Lapsille hyvä välipala on sokeroitua puolukkamurskaa ja turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia.


Yksi hyvä ja terveellinen jälkiruoka/välipala on myös rahka puolukoista ja banaanista. Olen pyrkinyt vähentämään sokerin käyttöä kaikessa mahdollisessa ja tuossa rahkassa ei tarvitse mitään makeutusta kun laittaa paljon banaania, mieluiten soseena. 


Olen alkanut tekemään itse voisekoitukset meille. On helppoa, edullista ja terveellistä. Huoneenlämpöiseen voihin sekoitetaan rypsiöljyä maun mukaan. Itse laitan ehkä kolmanneksen öljyä, loput voita. Maustan hienonnetulla merisuolalla. Pitäisi ostaa jotain voirasioitakin sitä varten. Toistaiseksi olen tehnyt mihin kippoon milloinkin.


Innostuin myös terveellisemmästä leivonnasta syötyäni lempikahvilassa luomu spelttiporkkanakakkua. Tein kakkua itsekin ja oli ehkä parasta porkkanakakakkua jota olen maistanut! Lapsetkin tykkäsivät.
Speltistä ja isoista kaurahiutaleista tuli myös tosi hyvä puuro.

Olen alkanut kaivata keittiöön vähän maanläheisempää tyyliä takaisin. Pikkuhiljaa aion muuttaa juttuja enemmän ranskalaisen maalaiskeittiön suuntaan.

nämä taulut tulivat seinälle.


Tässä taas kuvia suurimmasta syypäästä blogin hiljaiseloon....Poika on lumonnut minut täysin! Ja myöskin varastanut kaiken sen vähäisen oman ajan mitä joskus on ollut. :) Hän on nyt viiden kuukauden ikäinen.




Lampun vaihdan pikimmiten. Seuraava postaus tulee minun ihanasta maalaiskeittiöstä ja sen herkuista! 


Tämmöistä keittiöjuttua tällä kertaa.....Jos ette saaneet vielä tarpeeksenne, voisin vielä vinkata että kaupan jauhevaniljakastikkeesta saa tosi hyvää kun laittaa kermavaahtoa ja vaniljasokeria vielä sekaan. :)
Olen jo ehkä maininnut että mulla on hyvä ruokahalu kun imetän! 



Leppoisaa viikon jatkoa kaikille! 



Janette

perjantai 19. syyskuuta 2014

ullakkohaaveiluja ja pöytä.

Huomenta! 

Olen aamuihminen taas kun tuon vauvelin kanssa on alkanut olla säännöllisempi rytmi. Aamulla on mukavinta kirjoittaa blogia kun vauva makoilee viltillä ja Celeste leikkii tai katsoo piirrettyjä. Vauva alkaa illalla yhdeksän ja kymmenen välillä yöunille ja herää aamulla kahdeksan tienoilla. Tietysti yöllä syö vähintään kaksi kertaa. 


Sain tuon pöydän valmiiksi jo pari viikkoa sitten, mutta luovuusintoni tyssäsi sitten kuin seinään kun olin sen saanut valmiiksi, eikä huvittanut edes blogia päivittää. Tällainen olen, en koe tasaista luovuusvirtaa vaan äkillisiä luovuusvimmoja.

vanhin tyttäreni Larissa sattui paikalle kun olin kuvaamassa pöytää. 
Vieläkään tämä ullakko ei ole valmis...enkä tiedä tuleeko edes valmiiksi. On vain kiva että on tällainen paikka missä voi keksiä mitä milloinkin. Joulun aikaan olisi ihanaa pitää äidin ja siskojen ja tietysti kaikkien halukkaiden kanssa täällä joululauluilta. Pöydän ääressä olisi mukava juoda kuumaa glögiä kynttilälyhtyjen valossa. Pipareita ja muita herkkuja unohtamatta. :)


En sitten tehnytkään pelkästään kangaspuiden osista tätä pöytää, vaan pöytälevyyn käytin muualta löytämiäni vanhoja lankkuja. Öljysin pöydän ja penkit puuöljyllä. Toinen penkkihän oli jo valmiina ja siitä tämä idea taisi syntyäkin.



Keväämmällä lapset voivat vaikka pyytää paljon kavereita yöpymään tänne vintille. Sängyissä on säilytyksessä mattoja ja vilttejä jotka toimivat sitten patjana.

Tein nukketeatterillekin paikan tänne. Voi kuinka Celeste innostui!



 
 
ihanaa kun tänne vintille voi laittaa kaikkea vähän "karkeampaa" tavaraa. Kaiken ei tarvi olla niin sistiä ja siloista. Lapsia saattaa inspiroida leikkiin yksinkertaiset asiat paremmin.

vintillä oli todella vanhoja suksia kolme paria. Jätin ne toistaseksi koristeeksi. Voisin myydäkin kaksi paria jos jotakuta kiinnostaa, itse en oikein osaa arvostaa sen kummemmin.



Tämä syksy saattaa olla elämäni parasta aikaa. Tämä on ollut monella tapaa rikasta ja toiveikasta aikaa. Uskoni elämään on vahvistunut paljon. Ihmisen on mahdollista karistaa suuriakin taakkoja harteiltaan jos vain pyytää. Tämä voi kuulostaa jostakusta oudolta. Mutta asioiden pyytäminen Jumalan tahdon mukaan on avain kaikkeen. Meidän ei tarvitse luottaa omaan viisauteen ja voimaan, vaan kaikki mikä on arvokasta tulee ylhäältä. Tähän mennessä olen saanut kaiken mitä olen pyytänyt vaikka en ole edes uskonut saavani. En voi kuin ihmetellä.


tietysti aina tulee uutta pyydettävää. Ongelmia kohdatessa ei saa menettää näkökykyään ja luulla olevansa umpikujassa. Tahdon muistuttaa että se että pyytää asioita jotka tuntuvat mahdottomilta, tarkoittaa että uskoa ON sinapinsiemenen verran. 

"Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta." -Jeesus

Toivoa ja rauhaa viikonloppuun!

Janette

p.s muistuttelen että blogissa on nyt tuo "muyynnissä"-osio. Siellä nyt myynnissä vaaleanpunaiset retrovaunut ja tyttövauvan vaatteita.