tiistai 22. huhtikuuta 2014

rakkaudesta

Olen tässä lähivuosina ajatellut rakkautta paljon. Ja kukapa ei olisi?

Olen joskus pikemminkin halveksinut koko rakkautta ja uskonut enimmäkseen vain äidinrakkauteen ja Jumalan rakkauteen. En ole oikestaan ollut edes varma, onko koko rakkaus siltikin pelkkä valhe tai joku kiero monimutkainen tunnevääristymä. Olen joskus pitänyt rakkautta vain viettien oheistuotteena tai jopa vain viettinä.

Minulle on kuitenkin tullut selväksi että rakkaus on totta ja että se on kaikki. Se on ainoa asia mikä merkitsee jotain ja ainoa asia mikä saisi merkitä mitään.

Ihmiselle on uskomattoman tärkeää että saa rakastaa muita, että osaa rakastaa muita. Sitä kärsii ja kuihtuu ja muuttuu ihmisraunioksi, jos kokee ettei osaa antaa muille oikealla tavalla rakkautta, oli kyse sitten lapsista, puolisosta, ystävistä tai tuntemattomista.

Ihminen elää siitä että saa rakastaa muita.


Jos jää kierimään omaan rakkaudenpuutteeseen, kuvaan ilmestyy nopeasti kaikenlaisia turhia rakkauden korvikkeita joista voi tulla riippuvuuksia. Rakkauden korvikkeiden etsiminen on tie joka mahdollistaa ihmisen epäinhimillistymisen jonka kieroutuneista muodoista kaikki tietävät enemmän tai vähemmän. Nykypäivänä tämä tuntuu lisääntyneen. Riippuvuuksia vastaan taistelu ei ole myöskään minulle vierasta.

Ainoa asia mitä ihmisen kannattaa elämässä tavoitella on kyky rakastaa.

 Jos tuntee kärsivänsä rakkauden puutteesta, täytyy ottaa itse ensin askel ja alkaa rakastaa läheisiään teoissa, niin pian huomaa taas olevansa rakkauden ympäröimä.


Rakkauden lahjoja pudotellaan meille monissa muodoissa. Kaikki sen muodoista ovat todellista ja oikeaa rakkautta. Sanon että pudotellaan, sillä rakkaus annetaan valmiina lahjana, kuten esimerkisksi lapsen syntymässä tavallaan luonto on jo valmistanut sen lahjaksi vanhempien kykynä rakastua lapseen.  Tai rakastuminen johonkin ihmiseen. Se putoaa valmiina pakettina yleensä. Nämä valmiit lahjat on annettu meille jalostumaan, ei tuhoutumaan ja rapistumaan kuten liian usein käy. Jalostuminen tapahtuu vain toimimalla sen lahjan velvoittamalla tavalla, rakastamalla. Ikävä kyllä tähän toimintaan ei pysty, ellei usko rakkauteen, joko tietoisesti Jumalaan, tai epämääräisesti kuitenkin siihen totuuteen että on olemassa todellinen rakkaus ja hyvyys.


 Rakkauden tunteet ovat satunnaisia lahjoja, joita ei pysty hyödyntämään kauan ilman kylmää työskentelyä rakkauteen uskoen. Ihmisen täytyy TIETÄÄ/ USKOA että rakkaus on asia jonka puolesta kannattaa työskennellä vaikka palkintoa ei näyttäisi olevan tulossa edes tämän elämän aikana.

Jumalaa lähelle pääsee vain yhtä tietä, se on rakastamalla. Myöskin ihminen joka tuntee olevansa muiden rakastama, tuntee helpommin olevansa myös Jumalalle rakas. Raamatussa käsketään etsimään Jumalaa kuten kulta-aarretta. Ottaen uskon askeleen kannattaa ryhtyä etsimään, uskoen että etsivä löytää kalliin aarteen. Vasta löydettyään voi ymärtää että kulta ja hopea kalpenevat tämän aarteen rinnalla.

Mutta ilman uskoa on mahdotonta etsiä. Ei kukaan käytä aikaansa sellaiseen mihin ei usko. Usko tulee ensin, lahjana. Jos siihen ei tartu ja ala etsiä Jumalaa, se kuihtuu kuten niin monet rakkaustarinatkin.

 Ihmisellä on todella suuri kyky tuhota kaikki rakkauden lahjat kaikissa muodoissaan. Tätä taipumusta vastaan tulisi taistella aina ja joka päivä jos haluaa olla elossa oikeasti. Vain ihminen joka rakastaa on oikeasti elävä ihminen.


Väärinkäsitysten välttämiseksi kerron että itse en ole suinkaan mikään rakkauden lähettiläs. Olen vasta alkanut ymmärtää rakkaudesta ihan vähän. Olen saanut uskon lahjana ja siksi olen voinut etsiä jo vuosia, mutta en mitenkään sankarillisesti vaan välillä turhautuen ja masentuen. Ilman rakkauden lahjoja, todisteita, olisin jo varmasti luovuttanut etsintäni. Onneksi Jumala antaa meille todisteita itsestään, ei kukaan usko ilman mitään todisteita.

Joskus ainoa syy uskoa on ollut se kun katson lasta. Jumalan lahja on sekin kun yleensä Hän avaa vanhempien silmät lapsen kautta näkeään että on olemassa jotain muutakin, "hyvää ja kaunista, enemmän kuin unelma onnesta".
Jumala voi avata ihmisen silmät monienkin asioiden kautta, mutta se on lahja.

"Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja Jumaluutensa ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan." room.1:20

Raamattu sanoo myös että "autuaita ovat ne jotka uskovat vaikka eivät näe". Tässä asiassa en myöskään voi ylpeillä, sillä minulle todisteeksi rakkauden todellisesta luonteesta eivät ole riittäneet lapset, puolison rakkaus eivätkä mitkään kauniit asiat. Jumalan oli tarpeellista antaa minun tuntea rakkauden olemassa olo. Se tapahtui vain yhden kerran, vähän alle vuosi sitten. Sen jälkeen olen uskonut, en vain Jumalaan kuten aina, vaan myös rakkauteen. Sitä kokemusta en yritä selittää, joten tyydyn vain ilmoittamaan että Jumala on joutunut todistamaan tai armollisesti todistanut minulle rakkautensa konkreettisesti, siten että tunsin sen. En tahdo siis selittää sitä kokemusta mutta pintapuolisesti kerron että sen moniulotteisuus oli jotain sellaista mitä en olisi voinut mitenkään edes aavistaa.




Jostain syystä minulle tuli tarve kirjoittaa tästä aiheesta, eikä tämä aihe suinkaan ole turha. En häpeä jos jonkun mielestä tämä on imelää tai liian hengellistä. Tämä on ainoa asia jonka tiedän olevan merkityksellinen koko elämässä ja sen eteen yritän taistella kaikella voimalla jonka saan. Tämä totuus hämärtyy aina välillä, mutta kuitenkin se on onneksi osittain tietoisuudessa ohjaamassa toimintaa.

Suunnittelin tekeväni sellaisen keveän ja kauniin kirjoituksen sopivin aiheeseen liittyvin kuvin, mutta tästä tuli nyt aika painava. Nämä asiat ovat ehkä sellaisia jotka kaikki ihmiset tiedostavat olevan totta, mutta meillä on vihollinen jonka tärkein tehtävä on saada tämä kuva sekavaksi ja hämärtyneeksi.

Suurin vihollisen keino on saada ihmiset välinpitämättömiksi. Kaikkihan me tiedämme että välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta. Monet ihmiset turvautuvat välinpitämättömään asenteeseen jo murrosiästä lähtien. Itsellänikin on ollut sellaisia vaiheita jolloin olen turvautunut välinpitämättömyyteen paremman puutteessa. Tässä maailmassa ei kuitenkaan ole asioita joihin kuuluisi suhtautua välinpitämättömästi. Kaiken olemassaolon todellisuus on jotain niin ihmeellistä, ettei välinpitämättömyys kuulu siihen ollenkaan. Se ei ole ihmisen luonnollinen reaktio mihinkään. Kyky reagoida vahvasti on yksi niistä valmiista lahjoista jotka on ihmiselle syntymässä jo annettu. No nyt meinaan jos siirtyä toiseen aiheeseen, joten lopetan tähän tältä erää.

Sisustuspainotteiseen blogiin aika painavaa asiaa. :) Mutta ei ole mitään kotia, ja turha sisustella jos ei ole rakkautta.

Toivottavasti heräsi jotain ajatuksia!

Janette

6 kommenttia:

  1. Suuria, tärkeitä ja myös minullekin ajankohtaisia ajatuksia. Kiitos kun jaoit! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana blogi, josta sain monta kivaa ideaa omaan kotiin!

    VastaaPoista
  3. kiitos! Tervetuloa seuraamaan! :)

    VastaaPoista

kommentit ovat erittäin tervetulleita! :)