perjantai 13. kesäkuuta 2014

hidasta menoa. :)

Täällä "otetaan rentoa" kuten Celeste sanoo kun lepää vauhtien ottojen välillä keinussa. 


 Oliver laittoi keinun Celestelle. Se on ollut hyvä vaikka narut näyttävät pelottavan ohkaisilta.







 Larissan ottama tämä kukkakuva. :)

Erikoista on että vauvan kanssa tavallaan on kiireinen mutta kuitenkin pienet asiat ovatkin yhtäkkiä suuria ja ne tehdään hitaammin ja huolella. Kuten vaikka kauppareissu. Se saattaa olla päivän suurin juttu johon menee aikaa. :) Joka hetkestä osaa myös nauttia jos pääsee vaikka saunaan.

 Silti en koe että vauva ja täysimetys veisivät minulta jotain, vaan ehdottomasti vain antaa. Vauvan hoitaminen on yksi niistä harvoista asioista elämässä joista voi olla ihan varma että tekee tärkeää työtä ja on juuri sillä paikalla mihin on sillä hetkellä tarkoitettu. Se vapauttaa myös jollain tavalla.



Vauvan kanssakin arki on hiipinyt juhlavuuden lomaan. Sen huomaa siitä että vauvalla saattaa joskus olla vaikka vaaleanpunainen peitto tai tyyny vaaleansinisen sijaan. ;)

Olen väsännyt terassille riippuvan korituolin. Siinä on ollut vauvalle hyvä päiväunipaikka.



 

Tytötkin nauttivat kesälomasta. Ansaitusti, sillä saivat erinomaiset koulutodistuksetkin.

Eilen olin tyttöjen ja vauvan kanssa koko päivän shoppailemassa. Oli tosi virkistävää ja meillä oli hauskaa.

 Pitää vielä lopuksi mainita mieheni kunniaksi että en edes muista kuinka monta kimppua kukkia olen saanut vauvan syntymän jälkeen. Kokoajan on ollut keittiössä ainakin kaksi kukkakimppua. <3


Ihania kesäpäiviä kaikille!

Täältä tulee juttua nyt kesäaikaan/vauva-aikaan vähän harvemmin mutta yllätyksiäkin saattaa tulla. ;)

Janette


2 kommenttia:

  1. Paljon onnea ja Taivaan Isän siunausta koko perheelle!
    Sinulla on ihana blogi (jonka juuri löysin) - ja ihana (ja työläs) elämänvaihe! Vanhemmuus on suuri lahja ja arvokas tehtävä! Ja aika kuluu niin nopeasti...!
    terv. Myös viiden äiti (yksi lapsi enää kotona, vaikka tuntuu että vastahan hän syntyi ja häntä kesähelteellä silloin sylittelin....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! Hauskaa että löysit tänne blogiin! :) Yritän nauttia täysillä tästä vauva-ajasta kun pian se jää minunkin osaltani kultaisten muistojen joukkoon...

      Poista

kommentit ovat erittäin tervetulleita! :)