tiistai 18. maaliskuuta 2014

Sinisiä ajatuksia....

 Hei!

On niin ihanaa järjestää vauvalle kaikkea valmiiksi! Se antaa tunteen kuin kaikki olisi hallinnassa kun saa tavarat kuntoon ja järjestykseen. Totuushan on että omassa hallinnassa tämä koko spektaakkeli on aika vähän. Synnytys ja vauvan terveys ja kaikki jää korkeimman käsiin.

Olin jo aiemmin päättänyt että jos vielä meille vauva tulee niin tahdon hänelle jonkinlaisen kehdon tai keinun. Minulla sitten sopivasti oli mennyt rikki (räsähti alleni) keinutuoli ja siitä sain idean tehdä itse jonkun kivan kehdon kun kerran on keinuvat jalakset jo valmiina.

Tämän vanhan pärekopan löysin pihavintiltä. Talon entinen asukas on sen ilmeisesti itse tehnyt. Kiertelin ja kaartelin etsien sopivaa laatikon tyyppistä ilmestystä ja tämän kelpuutin. En jaksanut alkaa nikkaroimaan mitään sänkyä kun en ole ennen tehnyt, enkä kaivannut nyt haasteita. Koppa on iästään huolimatta todella tukeva, ei taivu mihinkään suuntaan.

En ollut vielä varma maalaanko kopan vai mitä teen mutta sisuskankaan siihen ompelin.


Celesten kanssa täytyi tehdä pieni pyrähdys puutyöpajassani sahaamassa keinutuolin jalkoja lyhyemmiksi.


sahasin ne ensin poikki ja sitten vähän viistoon ja lopuksi hioin ja maalasin.




Pajassa hyllyt ja pöydät odottavat pientä kevätjärjestelyä.

Celestekin ehti jo aloittaa itsenäisesti työt minun pähkäillessä keinutuolin jalkojen kanssa: Hän oli ryhtynyt hiomaan tuunausta odottelevaa hyllyä. Valitsi tietysti sen kun se oli vaaleanpunainen.

Mutta nyt asiaan, eli tällä kertaa vaaleansiniseen!

Tällainen kehdosta lopulta tuli:



Siskoni virkkaama pupu saa nyt odotellessa nukkua kehdossa. 


Eniten tämän kehdon tein ihan vain tekemisen ilosta. Vauva kun varmaankin nukkuu lähes aina minun vieressä. Toki olisi ollut outo olo jos minkäänlaista omaa sänkyä ei olisi vauvaa odottamassa. 


Kiinnitin kopan muutamilla ruuveilla jalaksiin. Tarkkana piti olla vain että tulevat suoraan että kehto myöskin varmasti keinuu hyvin. Ja niin se keinuukin! :)

"siinä lasta kun liekuttaapi
unen saapi pikkuinen"

Tämä väri nyt jotenkin miellyttää silmääni kovasti. Värisekoitus tuli vähän hätäratkaisuna kun sekoitin öljyväriä vesiohenteiseen maaliin....(!) En löytänyt vesivärejä mistään ja pakko oli saada maalata heti! En suosittele tällaista sekoitusta sillä kaikkihan tietävät ettei vesi ja öljy niin vain sekoitu. Jotenkin kummasti tämä kuitenki onnistui ja kuivuikin aika nopeasti.

Tämä päivä on mennyt kyllä ihan sinisen lumoissa.


Ostin kirpparilta tällaisen maustehyllyn joka oli ruskea. Maalasin sen samalla maalilla kuin kehdonkin ja laitoin vauvalle mukavia pieniä pehmoleluja katseltavaksi hoitopöydän viereen.


Kaikenlaista pitää vielä hankkia. Myös lisää tämmöisiä pieniä pehmoleluja kirpputoreilta. Tämän hylly on kevytrakenteinen ja kapea (maustepurkeille tehty) ja nuo pehmolelutkin tosi pieniä, tässä voi näyttää suuremmalta.

vauvan hoitonurkkaus vessassa. Vielä ei ole aivan valmista!


uuden elämän ihmettä odotellessa tulee sopivasti tuo pääsiäinenkin. Sopiikin hyvin tämän elämänvaiheen teemaan. Toki mistään Egyptin orjuudesta en ole pääsemässä, mutta mahasta pian pääsen. Ja itse ainakin koen pääsiäisen kevään tulon juhlana, uuden alun,syntymän ja viattomuuden juhlana. Silloin laitan paljon koristeita ja iloitsen kun lapset intoilevat tipuista ja munista ja kukoista ja rairuohoista ja kaikesta. 

 
minähän se siinä odotelemassa poikasen kuoriutumista! hih






Mukavaa pääsiäisen odottelua lukijoille! 

Janette





perjantai 14. maaliskuuta 2014

kirppispäivä

Hei!

Eilen olin taas tapani mukaan viettämässä vapaapäivääni parhaalla mahdollisella tavalla, kirpputoreja kierrellen.

Tutustuin myös uuten kirpputoriin. kohteenani oli Ykkösbasaari Seinäjoella. Facebookissa siihen törmäsin ja kävin nyt sitten tutustumisvisiitillä. Tässä postauksessa kerron vähän enemmän tuosta kirpputorista.

Pikaisen tutustumiskierroksen löytöjä olivat mm. kevätinnostustani lietsomaan kiva kukkakori, jonka sitten nopeasti spraylla maalasin vähän vaaleammaksi.



Jostain syystä nyt odotan noita kevään kukkatouhuja erikoisen innolla! Kylvin jopa vähän kukkia jo esikasvamaan kotona, vaikken aiheesta juuri mitään tiedä. No, sitä jännittävempi seurata kasvaako siellä mitään.


Prinsessakautta aloittelevalle tyttöselleni ykkösbasaarista löytyi todella mieluisat ja hyväkuntoiset tennarit. 


pukeutuminen on nykyään hänelle vakava asia...

Löysin myös pöytään tabletteja taas. Kun käy säännöllisesti kirpputoreilla, säästää pitkän pennin. Meillä käytetään aina melkein tabletteja ja niitä tarvitaan paljon, sillä vaihtelen niitä jatkuvasti omaksi ilokseni ja myös siksi että niitä joutuu pestä usein. 


Tykkäsin kyllä paljon tuosta ykkösbasaarista. Siellä oli tosi raikas tunnelma ja kaikenlaiset kirpparimaailman uudet tuulet olivat aistittavissa! Siellä oli myös lapsille leikkihuone, joten ehkä uskaltaudun myös lasten kanssa sinne. 

YkkösBasaarilla on nettisivut:  http://www.ykkosbasaari.fi/

Erityistä tässä yrityksessä on myös että yritys on myös mukana hyväntekeväisyydessä. Halutessaan voi lahjoittaa tavaraa jolloin koko tuotto menee lyhentämättömänä mm. kohteille ice hearts ja pikkupotilaat. 

Ykkösbasaarissa on vuokrattavana myös ns. "helmihyllyjä". Ne ovat pienempiä hyllyjä, jotka ovat näyttävästi esillä. Vuokra niille 5e/viikko ja kolme helmihyllyä 10e/viikko. 
 Minun tavaroitani tulee myös pian parille helmihyllylle siellä. Saapa nähdä mitä sinne ilmestyy! 


kirpppiksellä oli ihanan raikas tunnelma. 


suosittelen tutustumista. Facebookissa kannattaa käydä myös tykkäämässä niin näkee helposti ajankohtaiset tapahtumat.

Näin keväsin tulee yleensä jossain vaiheessa innostus myydä ylimääräistä tavaraa pois. Saapa nähdä tuleeko innostus minulle tällä kertaa. Ostointoa on ainakin riittänyt.....

Tässä voisi olla vaivaton ja edullinen tapa päästä eroon ylimääräisistä. Ja miksei ihan vain mukavan markkinatunnelmankin takia voisi ilmoittautua myymään...


Tällaista kirppariasiaa tällä kertaa. 

mukavaa viikonloppua! 

Janette