lauantai 20. heinäkuuta 2013

Hei!

Nyt on paja kaikinpuolin valmis. Nyt tarvisi vain säilyttää innostus tekemiseen. Eilen vähän maalailin eteiseen tulevia hyllyjä, naulakon yms. Tuo eteisen laitto tässä on nyt päällimmäisenä mielessä, koska syksy kohta tulee ja sen myötä sekasorto eteiseen ellei ole todella hyvin varautunut! Olen repinyt yhden turhan komeron eteisestä pois, joten tyhjä kohta odottaa nyt paikkausta ja käyttöönottoa.

pajaan on hyvä paeta rauhassa aamukahville. :)
Nyt meidän pienin on päiväunilla, Larissalla ja Aleksandralla on kavereita ja Oliver on siskoni lasten luona yökyläilemässä. Nyt olisi aikaa taas jotain tehdä.

entisen komeron paikka


tämä lankkuhylly taitaa olla ainoa huonekalu jonka olen tehnyt ennen sitä isoa ruokapöytää. Tämä on mielestäni kiva vaikka on todella yksinkertainen. Nämä kuvat eteisestä.

eteiseen tulevaa tavaraa
tulevat ruokapöydän tuolit
Tahtoisin jo alkaa laittamaan tuota eteistä, mutta pakkohan meidän on saada tuolit pöydän ääreen! Nämä vanhat vihreät tuolit siis odottavat hiomista ja lakkausta...Tuntuu että keksin nyt kaikkea muuta tekemistä sen sijaan. Tekisi niin kovasti mieli tehdä Celesten pienen pöydän ääreen pari tuolia. Taidanpa tehdä! Voidaanhan me vihreilläkin tuoleilla istua ainakin pari päivää!
Oli miten oli, niin mukavaa päivänjatkoa teille lukijoille ja miksei minullekkin! :)

torstai 18. heinäkuuta 2013

kuvia pajasta ja pöydästä

Heissan!!!

Nyt tulee paljon kuvia ihanasta puutyöpajastani. Rakastan sitä! Siksi voi olla kuvia vähän "turhistakin" jutuista. :) Sain kyllä hyödyllistäkin tänään aikaan; korjasin ja maalasin keinutuolin, tein uuden jalat ja maalasin nuorimmaiseni pienen leikkipöydän. Niin ja tietenkin järjestelin nauloja ja ruuveja ja liimoja ja tärpätteja jne.... Se on niin kivaa! Ostin vähän työkalujakin tänään ja kaikenlaista kun oli niin hyviä alennuksia. Niin joo, meinaan unohtaa kertoa lankkupöydästä joka jo eilen tuli valmiiksi! Se on ihana ja juuri sellainen kuin halusinkin. Kuvat kertovat kaiken olennaisen tämän päivän puuhistani.

pöytä on tooosi iso! Se on 220cm pitkä ja olikohan se 105cm leveä...78cm korkea
lakkasin pöyddän vesiohenteisella valkosävytteisellä lakalla.
Halusin että vanhojen lankkujen värit ja kuviot jäävät hieman näkyviin.
"vauvanikin" tarvitsi oman pöydän, joten tein jalat vanhaan lastenpöydän levyyn, ja maalasin.
tämmöinen tuli
ruma ja hutera kiikkutuoli kaipasi kunnostusta
tällainen hempeä tuolista sitten tuli :)

lapset tykkäävät oleskella pajassa, siksipä teinkin alla olevassa kuvassa näkyvän pikkuisen "sohavankin" pajan nurkkaan. :)

työn iloa!

rakastan kaikenlaisia lyhtyjä ja kynttilöitä. Odotan jo innolla syysiltojen tunnelmaa.

viinipullotelineestä tuli hyvä hylly/naulakko/mikälie
puuvajan kautta pääsee ilta-aurinkokin paistamaan työpajaani. 

vanhassa talossamme oli paljon kaikenlaisia vanhoja puulaatikoita. Niistä on hauska tehdä milloin mitäkin. 


isosta ulkorakennuksesta löytyy aina jos jonkinlaisia vanhoja työkaluja. Päätin tehdä "taulun" niistä.

tässä kuva ulkorakennuksen "suulista". Se on pajani vieressä. Siellä on paljon puutavaraa jos uhkaa kesken loppua.



minulla on vanha, suorastaan antiikkinen höyläpenkki, vai mikä se on nimeltään, viilapenkkikö? Se on silti ihana ja toimii ihan tarpeeksi hyvin! 
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin lopettelen tämän juttuni. On ollut ihana päivä kun olen saanut tehdä mitä huvittaa. Mieheni on ollut lasten kanssa ja kokosi ihanan lipastonkin meille eteiseen. Siitä eteisestäkin laitan kuvia kun tulee järjestykseen. Hyvää yötä kaikille! Tulipas valvottua turhan myöhälle.....

tiistai 16. heinäkuuta 2013

innokas aloitus :)

 Hei!!!!

Intoa täynnä aion aloittaa tämän blogini siis lähinnä puutöistä, koska olen juuri saanut melkein valmiiksi itse tekemäni ihanan lankkupöydän!
Olen kauan haaveillut isoon keittiöömme sopivasta jättipöydästä, mutta ylimääräisen rahan odotteluun kyllästyneenä päätin eilen, että on se nyt kumma jos ei yhtä surkeaa pöytää saa aikaan ajatteleva ja kykenevä ihminen! Ja ei siinä kauaa sitten mennyt. Nyt puuttuu enää pintakäsittely. En ole varma laitanko vahan vai lakan vai minkä.......No tänään kumminkin saisi tulla valmiiksi.

Saapa nähdä miten tämä blogihomma sujuu minulta. Ja jääkö kenties jopa tähän yhteen postaukseen. :) Suunnitelmissa kyllä on että ainakin kerran viikossa jotain tänne laittaisin.