Hei!
Tuli ostettua keittiöön vähän kukkia, kun oli niin kivoja tuolla Keskisten kyläkaupassa. Ehkä alitajuisesti yritän kukkia hankkimalla taistella tuota syksyn tuloa vastaan.
tämä oli niin ihana kukka. Vaaleanpunaista ja vihreää. Sopii kyllä meidän keittiöön. |
Toivottavasti osaan hoitaa näitä kukkia. Ohjeita yritin kyllä painaa mieleen. Sen verran jo panostinkin kukkiin että oikein vaihdoin järjestystä niiden takia. Kukille täytyi saada paikka valoisimmalta ikkunalta, joten vaihdoin jättituolin ja apteekkarin lipaston paikkoja tänään aamulla.
Heräsin tänään jo kuuden jälkeen aamulla tänään ihmeen hyvällä ololla. Sellainen ei ole ollut tapana lähiaikoina. Pakotin itseni juomaan kahvia ja teetä että jaksaisin olla hereillä edes muutaman tunnin. Siitä sitten sain virtaa järjestyksenkin vaihtoon. :)
Tämä alkuraskaus on kyllä sellainen koettelemus ettei toista. Tulee sellainen olo että kaikki naiset jotka tämän ja vielä pahemmankin ovat kestäneet, ovat minun suuria sankareita! Rakastan teitä kaikkia!!!!
Vaikeuksien keskellä ja muutenkin yritän turvautua Taivaan Isään. Vaikka aina ei siltä tunnu, niin loppujen lopuksi huomaan aina ettei toivo ole mennyt hukkaan. |
Vähän kynttilöitäkin sytyttelin sen kunniaksi että mieheni kanssa ollaan tänään oltu 11 vuuotta naimisissa.
Sekä Jani että Janette nimien merkitys on "Jumala on armollinen". :) Ehkä siksi ollaan onnekkaasti selvitty tähän asti.
No, se siitä aiheesta ja nyt olennaisiin. ;)
Appelsiinit ja mandariinit maistuu minulle ja koko perheelle. Hapankorput, mantelit ja rusinat ja mysli auttaa minulla pahoinvointiin vähän. Ja jääkylmä kivennäisvesi.
Tällaisen ihanan vaaleanpunaisen vispilän ostin. Enpä ole vielä käyttänyt. Voi miten odotankaan keskiraskautta että saan taas oman itseni takaisin ja voin leipoa ja laittaa ruokaa!
Maalasin sparymaalilla hellan kaakelit. Nehän oli tummanruskeat.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ympäristön suojaaminen maalauksen ajaksi oli sen hankalin juttu, mutta ympäröin liesituulettimen muovisäkeillä että maalipöly ei levinnyt koko taloon. Vielä täytyisi maalata tiskipöydän kaakelit. Siihen voi mennä aikaa. Nykyään saan aikaan kolmena päivänä yhtä paljon kuin ennen yhdessä päivässä. Vieläpä vain jos ne kolme päivää ovat todella onnistuneita.
Hyvää lauantai-iltaa lukijoille! Jos lukijoina on myös odottavia äitejä niin toivotan voimia ja iloa ja toivoa ja kaikkea mahdollista!!! :)
Janette
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
kommentit ovat erittäin tervetulleita! :)