Elämästä, kauneudesta, ja ilosta, eli Jumalasta.

Tervehdys teille, siunatut Jumalan luomat! 

Aloitin kirjoitukseni ensiksi yksinkertaisella "hei!" tervehdyksellä. Mutta kaiken kokemani jälkeen se tuntui hirvittävän ontolta. Älkää luulko että minulle olisi tapahtunut mitään yleisesti ajatellen erikoista. Näkökykyni vain on tervehtymässä. 

Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet välttämätöntä eteenpäin menemisen aikaa. Kaikki on huipentunut viimeisiin kuukausiin. Asioita on tullut pinnalle ja päivänvaloon ja olen nauttinut ja kokenut löytämisen riemua sellaisistakin asioista jotka saattaisivat päältä katsoen näyttää kaikkea muuta kuin positiivisilta. Kaikessa hötäkässä ja löytämisessä hengellinen näkökykyni oli kuitenkin alkanut pikkuhiljaa heikentyä. Sokeaksi en sentään tullut, mutta kärsin jos näköni huononee vähänkin. Se kun ei ole tarkoitus, vaan näkökyvyn jatkuva kirkastuminen.

Sain luettavakseni ihmeellisen kirjan. On suuri ihme että juuri tässä elämäntilanteessani sen sain käsiini. Kirja on sellainen että tuntuu kuin joku olisi koonnut ja selkeyttänyt kaikki ajatukseni joita olen vuosien varrella pohtinut epätoivon ja toivonsekaisin tuntein. 

Täytyy osata ottaa elämää eli kauneutta vastaan. Jos ei osaa, sairastuu. "Kun silmäsi on terve, on koko ruumiisi valaistu" Elämän rikkaus voi sairastuttaa, jos on huono näkö. Olen usein kipuillut sen asian kanssa kun tunnen että ulottuvillani on niin paljon kaunista, mutta heitän sitä jatkuvasti hukkaan. Vaikka miten paljon osaisinkin ottaa vastaan, se ei koskaan riitä minulle. Minulla on tarpeeksi vasta sitten kun hengitän ja elän kiitoksessa. Sen tiedostaen olen elänyt jo vuosia, mutta nyt vasta koen saaneeni välineet pyrkiä kohti sitä. Aiemmin en ole kunnolla tiennyt mitä kiitos on. Kiitos on uskoa. Ei ole uskoa jos ei ole kiitosta. 

Pohdin itsekseni, että masennus taitaakin olla kyvyttömyyttä ottaa kauneutta eli Jumalaa vastaan. Eikö siksi myös jotkut äidit sairastu joskus saatuaan lahjoista ja ihmeistä suurimman, oman lapsen? Itse olen saanut niin paljon, että tarvitsen suuren kyvyn vastaanottaa ja suuren kyvyn kiittää.

Valokuvaaminenkin on pysähtymistä Jumalan lahjojen äärelle. Sitä on kaikki kauneuden ja hyvien asioiden huomaaminen, Jumalan kiittäminen niistä ja Jumalan palvominen ja näkeminen niiden kautta. Se on eri asia kuin niiden kauniiden asioiden palvominen.

Voin enemmän kuin lämpimästi suositella kaikille tätä kirjaa. Kirjan nimi on "tuhat lahjaa" Kirjoittaja Ann Voskamp

  Joskus vuosia sitten kun olin menettänyt näkökykyni, näin yöllä unen jossa kuvattiin prismaa. Näin mitä moninaisimpia värejä ja sen miten erilaisia on värien eri sävytkin. Kuulin sanat: "tässä on kaikki värit". En silloin ymmärtänyt vielä paljoakaan, mutta ymmärsin ainakin sen etten saa yrittää kieltää mitään osaa elämästä ja tunteista. Vuosien mittaan olen saanut aina vähän lisää ymmärrystä tuota näkyäni kohtaan.

Voin ottaa ilolla vastaan myös elämän epätäydellisyyden, sillä tiedän että sekin on Jumalan lahjaa.

Kuten sateenkaaressa. Tarvitaan prisma että valon kaikki värit näkyvät. Ja kun ne kaikki värit näkyy, ne kaikki ovat valossa, eikä mustaa väriä enää ole olemassakaan. Tämän näkökyvyn Jumala voi etsivälle antaa. Sitä ei ole helppoa säilyttää jatkuvasti, sillä se on riippuvainen uskosta. Mutta se jatkuva säilyttäminen ja kirkastuminen taitaa olla kuitenkin mahdollista. Ja sitä kohti kulkeminen on täynnä siunausta ja iloa.

Lahjan antaja määrittää lahjan luonteen. Ei ole pelottavaa ottaa mitään lahjaa vastaan jos todella uskoo että sen antaja on Jumala jonka tahto meitä kohtaan on pelkästään hyvä. Silloin voin tavallaan nauttia myös surusta. Eikös pieni lapsikin nauti siitä kun saa itkeä äidin sylissä?

Ihminen on onnellinen sitten kun kestää elämän kaikki värit ja mausteet, eikä pelkästään kestä, vaan kiittää ja iloitseekin niistä. 

Siunattua viikonloppua teille kaikille ihanille ja siunatuille! <3



Janette