perjantai 19. syyskuuta 2014

ullakkohaaveiluja ja pöytä.

Huomenta! 

Olen aamuihminen taas kun tuon vauvelin kanssa on alkanut olla säännöllisempi rytmi. Aamulla on mukavinta kirjoittaa blogia kun vauva makoilee viltillä ja Celeste leikkii tai katsoo piirrettyjä. Vauva alkaa illalla yhdeksän ja kymmenen välillä yöunille ja herää aamulla kahdeksan tienoilla. Tietysti yöllä syö vähintään kaksi kertaa. 


Sain tuon pöydän valmiiksi jo pari viikkoa sitten, mutta luovuusintoni tyssäsi sitten kuin seinään kun olin sen saanut valmiiksi, eikä huvittanut edes blogia päivittää. Tällainen olen, en koe tasaista luovuusvirtaa vaan äkillisiä luovuusvimmoja.

vanhin tyttäreni Larissa sattui paikalle kun olin kuvaamassa pöytää. 
Vieläkään tämä ullakko ei ole valmis...enkä tiedä tuleeko edes valmiiksi. On vain kiva että on tällainen paikka missä voi keksiä mitä milloinkin. Joulun aikaan olisi ihanaa pitää äidin ja siskojen ja tietysti kaikkien halukkaiden kanssa täällä joululauluilta. Pöydän ääressä olisi mukava juoda kuumaa glögiä kynttilälyhtyjen valossa. Pipareita ja muita herkkuja unohtamatta. :)


En sitten tehnytkään pelkästään kangaspuiden osista tätä pöytää, vaan pöytälevyyn käytin muualta löytämiäni vanhoja lankkuja. Öljysin pöydän ja penkit puuöljyllä. Toinen penkkihän oli jo valmiina ja siitä tämä idea taisi syntyäkin.



Keväämmällä lapset voivat vaikka pyytää paljon kavereita yöpymään tänne vintille. Sängyissä on säilytyksessä mattoja ja vilttejä jotka toimivat sitten patjana.

Tein nukketeatterillekin paikan tänne. Voi kuinka Celeste innostui!



 
 
ihanaa kun tänne vintille voi laittaa kaikkea vähän "karkeampaa" tavaraa. Kaiken ei tarvi olla niin sistiä ja siloista. Lapsia saattaa inspiroida leikkiin yksinkertaiset asiat paremmin.

vintillä oli todella vanhoja suksia kolme paria. Jätin ne toistaseksi koristeeksi. Voisin myydäkin kaksi paria jos jotakuta kiinnostaa, itse en oikein osaa arvostaa sen kummemmin.



Tämä syksy saattaa olla elämäni parasta aikaa. Tämä on ollut monella tapaa rikasta ja toiveikasta aikaa. Uskoni elämään on vahvistunut paljon. Ihmisen on mahdollista karistaa suuriakin taakkoja harteiltaan jos vain pyytää. Tämä voi kuulostaa jostakusta oudolta. Mutta asioiden pyytäminen Jumalan tahdon mukaan on avain kaikkeen. Meidän ei tarvitse luottaa omaan viisauteen ja voimaan, vaan kaikki mikä on arvokasta tulee ylhäältä. Tähän mennessä olen saanut kaiken mitä olen pyytänyt vaikka en ole edes uskonut saavani. En voi kuin ihmetellä.


tietysti aina tulee uutta pyydettävää. Ongelmia kohdatessa ei saa menettää näkökykyään ja luulla olevansa umpikujassa. Tahdon muistuttaa että se että pyytää asioita jotka tuntuvat mahdottomilta, tarkoittaa että uskoa ON sinapinsiemenen verran. 

"Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta." -Jeesus

Toivoa ja rauhaa viikonloppuun!

Janette

p.s muistuttelen että blogissa on nyt tuo "muyynnissä"-osio. Siellä nyt myynnissä vaaleanpunaiset retrovaunut ja tyttövauvan vaatteita.

4 kommenttia:

  1. Ihana, toivoa herättävä kirjoitus <3 ja innolla jo odotan joululaulujen laulelua tuolla tunnelmallisella vintillä. Hauska idea tuo nukketeatterikin!

    VastaaPoista
  2. Toooosi ihana koko kirjoitus! Vintti ja sen pöytä puhumattakaan nukketeatterista näyttävät hienoilta.Itse ajattelen paljon tuota luottamusta Jumalaan. Musta se ei tunnu hassulta, päinvastoin. Kiitos jakamisesta!

    VastaaPoista

kommentit ovat erittäin tervetulleita! :)