kesän kuulumisia

Hei!

Ajattelinpa nyt koota jotain paloja meidän kesästä tänne, vaikka nyt kesällä olenkin ihan suosiolla jättänyt blogin sivuun. Kauhea ahdistus siitä vaan tulis jos yrittäisi joka asiasta saada tänne laitettua. Joka päivä kun tulee ihania tilanteita ja asioita ja kesä on täynnä mahdollisuusksia ihanille kuville ym. Olen osannut nauttia hetkistä yrittämättä aina pyydystää niitä talteen. Elämän katoavaisuus on lakannut ahdistamasta kun koin että Jumalassa kaikki on ikuisesti meidän; menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Ei ole mitään syytä ahnehtia elämää.
 



 Romeo on kovasti mottoriajoneuvojen perään.

tämä ilme on käytössä erilaisissa tahtomistilanteissa.

Tässä tilanteessa Romeo käpsytteli "oman" menopelinsä luo ajelua vaatimaan kun muut lähti mopolla ja mönkijällä. Pieni onkin tottunut että saa olla aina kyydissä kun ruohoa leikataan. Kerrankin oli puolitoista tuntia!  

Romeo myös on ollut paljon Janin puuhissa mukana tallissa ja tuntuisi viihtyvän siellä vaikka koko päivän. Nyt lisäksi nukkuu yöt Janin kanssa. Sillä tavalla saatiin "vauva" vieroitettua yösyötöistä. Kyllä pieni on jo isin poika siinä missä äidinkin.

Pitää koittaa vähän sisustusjuttuakin tänne lisätä.....Tuossa jo alkukesästä vähän järjestelin keittiötä. Tarvitsin lisää säilytystilaa ja mieleeni muistui Larissan vanha täyspuinen hoitopöytä. Tämä on niin tilaa vievä ettei se ole ollut käytössä kuin kolmen ensimmäisen lapsen aikana.

Irrotin päältä reunukset ja hioin vähän. Pinnasta tuli kiva.

 Sopii oikein hyvin meidän keittiöön ja olin iloinen että saatiin vielä käyttöön tämä pöytä johon liittyy paljon muistoja.

tämmöinen ainoastaan yksi pieni sisustuspuuska on meillä vieraillut tässä kolmen kuukauden sisällä.....sen siivittämänä keksin myös laittaa reseptitaulut meidän keittiön vanhojen ikkunoiden väliin. Ne on kätevästi juuri leivontapöydän takana. Pitäisi tehdä pari uuttakin taulua suosituimmista jutusta. Olen vaan leiponut kyllä lähiaikoina kaikenlaisia piirakoita jotka teen ilman reseptiä kiireessä. Hyvää on kuitenkin tullut.

Enpäs ole vielä kissoistakaan laittanut mitään kuvia. Tässä pari ihan ensimmäisiltä viikoilta.

Nythän ne tietysti ovat jo isompia...ja meidän emokissa katosi pari viikkoa sitten, joten meillä on nyt kolme aika reppanaa orpoa. Toki ovat jo reippaita ja syövät itse ja ovat sisäsiistejä. Lisäksi heitä hoivaa meidän kaksi poikakissaa siinä missä osaavat. Yllättävän hienosti tuntuvat huolehtivan pienistä nekin. :) 

Kissat ovat kyllä todella seurallisia eläimiä. Ne haluavat ulkonakin aina puuhailla ja leikkiä siellä missä ihmisetkin oleskelevat. Eilen aamulla kisut heti tulivat leikkimään viereiseen puuhun kun itse söin aamiaista ja luin pöydässä puun alla. Sain pari kuvaa napattua vaikka kissat olivat tosi villillä tuulella.

 

meillä on aika iso kirsikkapuu ja näyttäisi tulevan paljon kirsikoita. :)

  Lueskelin tätä vanhaa pientä kirjasta jonka sain aikoinaan rippipapiltani lahjaksi. On hauskaa ajatella että ne asiat jotka oppiakseni minun on täytynyt kulkea mutkaisia teitä, ovat kutakuinkin olleet tuossa pienessä kirjassa. Asioita kun ei vain voi pelkästään lukemalla sisäistää. Tämä on ihanan positiivinen kirja. Tässä muutamia satunnaisia otteita:

Kirjassa mainitaan myös siunusten laskeminen...Kuinka onkaan että tämä maailma saa kaiken ironisoitua ja hyvä muutetaan lapselliseksi. Kaikki tuntevat tokaisun "count your blessings" mutta aika harva taitaa käsittää mikä voima sisältyy siihen että todella laskee siunauksia. 

"Jumala on kuollut - Sartre

Sartre on kuollut - Jumala"

No, mutta minä jatkan omien siunauksieni laskemista ja tässä vielä pari kuvaa minun ja lasten reissusta Storsandin luonnonsuojelualueen uimarannalle.

Reissu oli rankka mutta tulipa tehtyä! Lapsilla oli hauskaa ja minullakin mutta lähinnä siksi kun matka sinne ja takaisin muodotui niin koomiseksi. Vielä parin viikon päästä reissusta postilaatikkoon oli ilmestynyt vielä muisto mukavasta päivästä, nimittäin liikennekameran tallentama ylinopeus.

Omasta mielestäni tämä kesän loppupuolisko on mukavempaa aikaa kuin alku. Nyt vasta alkaa olla monenlaisia niittykukkiakin näkyvillä. Eilen oikein tuli mieleen että täytyypä mennä meidän Celesten kanssa kahdestaan kävelylle poimimaan kukkia. Tietysti hän poimii muutenkin niitä mutta yhdessä tekeminen on asia erikseen. Kukkien poimimisesta on talvellakin puhuttu. Sellainen ajatus tuli mieleeni että ihminen joka asustaa nelivuotiaan tytön kanssa saman katon alla mutta ei mene edes kerran kesässä poimimaan hänen kanssaan kukkia, on varsinainen houkka! :D Tuo vanhanaikaninen nimitys "houkka" sopii mainiosti tähän asiayhteyteen. Mitähän se lienee alunperin tarkoittanut?

tässä äitini istuttamat(vai kylvämät?)unikot.

Celesten kimppu oli tietysti kaikkein kaunein!

Kukista on paljon iloa. Mikäs siinä onkin että kukat herättävät niin paljon ajatuksia ja tunteita? Miksi lahjana tuotu kukkakimppu tuntuu herkemmältä lahjalta kuin jokin  muu? Ehkä siksi että kun oikein ajattelee niin nehän edustavat pysähtymistä kauneuden äärelle. Kukka voisi hyvin olla hetkessä elämisen symboli. Naiset jotka rakastavat kukkia ovat ehkä parhaiten sisäistäneet tämän salaisuuden. 

En nyt näemmä malta lopettaa kun pitkästä aikaa kirjoitin, mutta nyt saa riittä. 

Ihanaa kesän jatkoa kaikille! 

Janette

oppivuosien satoa...

Hei!

Tässä viime kuukausina olen tullut ymmärtämään mitä se todella tarkoittaa käytännössä, kun Jeesus sanoi että "tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttmat, niin minä annan teille levon" ja "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä sydämeltäni minä olen hiljainen ja nöyrä. Minun ikeeni on kevyt kantaa ja kuormani sovelias." En ole varma menikö juuri näin mutta sisältö kuitenkin sama.



Olen tullut huomaamaan että ihmisen oma tie rankkoina aikoina on lähes aina katkeroituminen ja siten väsyminen, täysin riippumatta siitä antaako ihminen itse kakeruudelle vallan vai ei.

Meille on kuitenkin suureksi onneksi tarjottu apu. Se apu on ainoa apu joka meille on annettu. Se apu on tietysti rakkaus. En tietenkään tarkoita rakkauden huumaa tai mitään tunnetta. Tarkoitan Jumalaa. Jumalan rakkautta. Jos me osaamme syvällisesti uskoa ja hyväksyä sen että Jumala todella rakastaa meitä, me osaamme rakastaa ja palvella muita ilolla. Me saamme ilon, rauhan ja toivon siihen työhön mitä me ikinä teemmekin. Ilon, levon ja toiveikkaan näyn tulevaisuudesta.

 Ei ole olemassa sellaista virkistys- tai lomamuotoa tai työehtoja jotka takaisi suurempaa voimaa ja iloa ja halua palvella kuin halu palvella Jumalaa. Vaikka miten arvokkaalta inhimillisesti näyttävä työ voi alkaa tuntua arvottomalta ellei ole uskoa suurempaan tarkoitukseen. Ja vaikka miten pieneltä ja turhapäiväiseltä inhimillisesti katsottuna jokin työ voi näyttää, usko suurempaan tarkoitukseen antaa kyvyn saada siitäkin suuri ilo ja kokea se enemmän kuin merkitykselliseksi.

 Minulle ei riitä mikään vähäisempi päämäärä elämässä kuin olla valmis palvelemaan ja olemaan uskollinen vaikka sitten kuolemaan saakka. Sitä ei tietysti voi tietää osoittaudunko kustumuksen arvoiseksi mutta on varmaa että sen kuuluisi olla kaikkien rakkauteen uskovien ihmisten korkein tavoite. Ei siis tietysti niin että tavoitteena olisi kärsiä ja kuolla vaan että olisi valmis siihenkin rakkauden nimissä.

Ilman uskoa, ja siten kykyä nöyrtyä, ei meillä ihmisillä ole toivoa läheisissä ihmissuhteissa vastoinkäymisten kohdatessa. Toisen pitäminen parempamana kuin itse on,  täydellinen anteeksianto ja palvelualttius ovat edellytykset esimerkiksi parisuhteen kriiseistä selviytymiseen. Ei ole muuta tietä jos tahtoo säilyttää  rauhan sydämessään olosuhteista huolimatta.
Olen täysin vakuuttunut siitä että jos itse onnistun ihmissuhteissani, niin salaisuus on vain ja ainoastaan tämä. Ja jos en onnistu, syy on minun itsekkyyteni.



Äitiyshän on itsessään palvelemista ja kutsumus tärkeään tehtävään. Se on suurilta osin kuitenkin lahjaa kaikkineen, eli sen rakastamisen kyvyn eteen ei yleensä tarvitse varsinaisesti taistella. Joskus naiset ehkä ottavat liiankin suurta kunniaa äitiydestään ja kyvystään sitoutua ja uhrautua, vaikka se on hyvin pitkälti Jumalan lahjaa. On tietysti kuitenkin aina kunnioitettavaa jos mies tai nainen todella laittaa perheensä edun itsensä edelle. Ehkä kuitenkin mies joskus ansaitsisi jopa suuremman kunnioituksen tämän tehdessään, sillä miehelle tämä asia ei ole aivan yhtä luonnollista kuin naiselle. Tässä hiukan yleistän mutta suotakoon se anteeksi. Kuitenkin mies taikka nainen, joka laittaa perheen edun oman henkilökohtaisen etunsa edelle, on ansainnut minun varauksettoman kunnioitukseni.



Oma kutsuni antautua palvelemaan täydestä sydämestäni on selkeytynyt aivan hiljattain. Voisin sanoa että ajatus palvelemisesta on joskus tuntunut todella vaikealta. Nyt näen toisin. Palveleminen on korkein virka mitä ihmisellä tässä maailmassa voi olla. Siihen virkaan lähetän työhakemukseni. Olen täysin vakuuttunut siitä että ihminen on onnellisin vain ja ainoastaan palvelemalla muita ilolla. Toiveeni ja rukoukseni on onkin nyt että kumpa vain saisin onnistua siinä edes jollakin tavalla. Olen varma että jokainen palvelus joka tehdään tietoisesti sen nimissä että "tahtoo rakastaa", on täydellisesti siunattu.

kuvat: Larissa Hannusaari

 Tämä kuulostaa omiinkin korviini kovin jalolta puheelta, ja omat edesottamukseni ovat joskus aika kaukana näistä periaatteistani. Mutta olenkin vasta ymmärtänyt tämän asian perinpohjin ja se on jo paljon parempi kuin ei mitään. Täysin Jumalan käsissä on saanko säilyttää tämän ymmärryksen.

"Salli minun tarjota Sinulle uhrina ajatusteni ja kieleni palvelus, mutta anna Sinä ensin minulle se, mitä voin tarjota Sinulle." -Augustinus

Siunattua kesäaikaa kaikille!

Janette