oppivuosien satoa...

Hei!

Tässä viime kuukausina olen tullut ymmärtämään mitä se todella tarkoittaa käytännössä, kun Jeesus sanoi että "tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttmat, niin minä annan teille levon" ja "ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä sydämeltäni minä olen hiljainen ja nöyrä. Minun ikeeni on kevyt kantaa ja kuormani sovelias." En ole varma menikö juuri näin mutta sisältö kuitenkin sama.



Olen tullut huomaamaan että ihmisen oma tie rankkoina aikoina on lähes aina katkeroituminen ja siten väsyminen, täysin riippumatta siitä antaako ihminen itse kakeruudelle vallan vai ei.

Meille on kuitenkin suureksi onneksi tarjottu apu. Se apu on ainoa apu joka meille on annettu. Se apu on tietysti rakkaus. En tietenkään tarkoita rakkauden huumaa tai mitään tunnetta. Tarkoitan Jumalaa. Jumalan rakkautta. Jos me osaamme syvällisesti uskoa ja hyväksyä sen että Jumala todella rakastaa meitä, me osaamme rakastaa ja palvella muita ilolla. Me saamme ilon, rauhan ja toivon siihen työhön mitä me ikinä teemmekin. Ilon, levon ja toiveikkaan näyn tulevaisuudesta.

 Ei ole olemassa sellaista virkistys- tai lomamuotoa tai työehtoja jotka takaisi suurempaa voimaa ja iloa ja halua palvella kuin halu palvella Jumalaa. Vaikka miten arvokkaalta inhimillisesti näyttävä työ voi alkaa tuntua arvottomalta ellei ole uskoa suurempaan tarkoitukseen. Ja vaikka miten pieneltä ja turhapäiväiseltä inhimillisesti katsottuna jokin työ voi näyttää, usko suurempaan tarkoitukseen antaa kyvyn saada siitäkin suuri ilo ja kokea se enemmän kuin merkitykselliseksi.

 Minulle ei riitä mikään vähäisempi päämäärä elämässä kuin olla valmis palvelemaan ja olemaan uskollinen vaikka sitten kuolemaan saakka. Sitä ei tietysti voi tietää osoittaudunko kustumuksen arvoiseksi mutta on varmaa että sen kuuluisi olla kaikkien rakkauteen uskovien ihmisten korkein tavoite. Ei siis tietysti niin että tavoitteena olisi kärsiä ja kuolla vaan että olisi valmis siihenkin rakkauden nimissä.

Ilman uskoa, ja siten kykyä nöyrtyä, ei meillä ihmisillä ole toivoa läheisissä ihmissuhteissa vastoinkäymisten kohdatessa. Toisen pitäminen parempamana kuin itse on,  täydellinen anteeksianto ja palvelualttius ovat edellytykset esimerkiksi parisuhteen kriiseistä selviytymiseen. Ei ole muuta tietä jos tahtoo säilyttää  rauhan sydämessään olosuhteista huolimatta.
Olen täysin vakuuttunut siitä että jos itse onnistun ihmissuhteissani, niin salaisuus on vain ja ainoastaan tämä. Ja jos en onnistu, syy on minun itsekkyyteni.



Äitiyshän on itsessään palvelemista ja kutsumus tärkeään tehtävään. Se on suurilta osin kuitenkin lahjaa kaikkineen, eli sen rakastamisen kyvyn eteen ei yleensä tarvitse varsinaisesti taistella. Joskus naiset ehkä ottavat liiankin suurta kunniaa äitiydestään ja kyvystään sitoutua ja uhrautua, vaikka se on hyvin pitkälti Jumalan lahjaa. On tietysti kuitenkin aina kunnioitettavaa jos mies tai nainen todella laittaa perheensä edun itsensä edelle. Ehkä kuitenkin mies joskus ansaitsisi jopa suuremman kunnioituksen tämän tehdessään, sillä miehelle tämä asia ei ole aivan yhtä luonnollista kuin naiselle. Tässä hiukan yleistän mutta suotakoon se anteeksi. Kuitenkin mies taikka nainen, joka laittaa perheen edun oman henkilökohtaisen etunsa edelle, on ansainnut minun varauksettoman kunnioitukseni.



Oma kutsuni antautua palvelemaan täydestä sydämestäni on selkeytynyt aivan hiljattain. Voisin sanoa että ajatus palvelemisesta on joskus tuntunut todella vaikealta. Nyt näen toisin. Palveleminen on korkein virka mitä ihmisellä tässä maailmassa voi olla. Siihen virkaan lähetän työhakemukseni. Olen täysin vakuuttunut siitä että ihminen on onnellisin vain ja ainoastaan palvelemalla muita ilolla. Toiveeni ja rukoukseni on onkin nyt että kumpa vain saisin onnistua siinä edes jollakin tavalla. Olen varma että jokainen palvelus joka tehdään tietoisesti sen nimissä että "tahtoo rakastaa", on täydellisesti siunattu.

kuvat: Larissa Hannusaari

 Tämä kuulostaa omiinkin korviini kovin jalolta puheelta, ja omat edesottamukseni ovat joskus aika kaukana näistä periaatteistani. Mutta olenkin vasta ymmärtänyt tämän asian perinpohjin ja se on jo paljon parempi kuin ei mitään. Täysin Jumalan käsissä on saanko säilyttää tämän ymmärryksen.

"Salli minun tarjota Sinulle uhrina ajatusteni ja kieleni palvelus, mutta anna Sinä ensin minulle se, mitä voin tarjota Sinulle." -Augustinus

Siunattua kesäaikaa kaikille!

Janette